OSAAMINEN

ASIAKKAITA

on ennättänyt olla runsaasti vuosien varrella: suuria ja pieniä yrityksiä, hankkeita, yhdistyksiä ja koulutusorganisaatioita. Moni asiakassuhde on kestänyt jo pari vuosikymmentä.

Paitsi visuaalista suunnittelua, teen myös sisältösuunnittelua esitteisiin ja nettisivuille sekä tekstejä ja käännöksiä tarvittaessa. Olen esitellyt asiakkaan tuotteita messuilla ja osallistunut asiakaskyselyiden laatimiseen ja toteuttamiseen.

Olen myös toiminut asiakkaan henkilöstölehden toimitussihteerinä ja paikallislehden päätoimittajana.

 

Työkokemusta

hankin mainostoimistoista, ennen kuin perustin oman yrityksen vuonna 2000.

Työskentelin mm. Tampereen Taucherilla ja Adsekissa sekä jyväskyläläisessä Kalevalamainoksessa. Kokemusta on myös osuustoimintayrittäjyydestä.

omakuva

koulutusta

olen hankkinut opiskelemalla 1980-luvulla graafista suunnittelua Lahden muotoiluinstituutissa ja sen jälkeen mm. tiedottamisen opintoja ja yrittäjän ammattitutkinto.

Audiovisuaalisen verkkoviestinnän koulutusta (mm. verkkosivujen tekemistä WordPress-järjestelmällä) hankin Jyväskylän aikuisopistossa ja suoritin media-alan ammattitutkinnon keväällä 2017.

Itse olen kouluttanut julkaisujen tekemistä ja oman osaamisen markkinoimista yrittäjäkursseille, hankkeille ja yrityksille.